Pasi Rauhalan Kotimuseo Virka Galleriassa 8.11.2011–15.1.2012 osana Vanitas valokuvanäyttelyä.
Projektipäällikkö, ylioppilas Pasi Rauhala kuoli 1.7.2011 kotonaan Helsingissä. Lohjalla 7. 7. 1948 syntynyt Rauhala oli kuollessaan 63-vuotias. Pasi eli onnellisen lapsuuden äitinsä ja sisarustensa kanssa. Hän sai rakkautta myös sijaisperheeltä, kun omassa perheessä oli vaikeaa. Myöhemmin hänelle syntyi avioliitossa poika. Elämä hymyili ja sujui käsikirjoituksen mukaan. Kohtalotar jakoi kuitenkin hänelle huonot kortit juuri, kun kaiken piti olla hyvin. Työn menetys oli kova paikka. Totuuden hyväksyminen oli hankalaa. Lopulta hän erakoitui yksin omaan pieneen asuntoonsa. Muistan Pasin luotettavana ja rehtinä ystävänä, joka oli aina valmis auttamaan kaveria. Huumorintajuaan hän ei menettänyt koskaan, ei edes synkimmällä hetkellä. Sen todistavat häneltä jälkeen jääneet päiväkirjat.
Hämeenlinnassa 5. 7. 2011 Ystävää kaivaten Rami + perhe
Pasi Rauhalan Kuolinpesä -kokonaisuus on osa taiteilijan alter egon elämästä kertovien näyttelyiden sarjaa‚ Pasi Rauhalan Kotimuseo.
Näyttelyn virallinen tiedote:
“Onko elämä vain turhuuksien turhuutta, vanitas vanitatum, suurta tuhlausta vailla merkitystä?
Elämän lyhyyttä ja katoavaisuutta on käsitelty suosituissa asetelmamaalauksissa. Niissä viitattiin maallisten nautintojen tilapäisyyteen ja kuoleman väistämättömyyteen käyttäen symbolisia esineitä kuten pääkalloa, tiimalasia tai kelloa, rikki menneitä soittimia ja kuihtuvia kukkia.
Virka Gallerian Vanitas-näyttely peilaa samoja teemoja nykyisen modernin maailman käsittein ja keinoin: Miten nuoruus muuttuu keski-iäksi ja vanhuudeksi? Mitä ihmisestä jää jäljelle kuoleman jälkeen? Mitä meistä muistetaan? Näyttelyn kuraattori taiteilija Timo Wright on valinnut näyttelyyn neljä taiteilijaa toteuttamaan näkemyksensä näistä asioista.
Tuomas Sarparanta esittelee aikuisuuden kynnyksellä olevia nuoria, joille kuolemattomuus on aivojen nollausta, vastuuttomuutta, sokeaa uskoa itseensä mutta myös toveruutta; kuolevaisuus taas epävarmuutta tulevaisuudesta. Jonna Rutanen kuvaa kaveripiirin juurettomuutta Berliinissä, nuoruuden ja keski-ikäisyyden väliaikaa, mutta juhlat eivät voi jatkua ikuisesti. Nina Merikallio käsittelee vanhenemista perinteisesti nuoruutta ihannoivassa muotimaailmassa. Kauneus on lahja, mutta sen voi mieltää myös kirouksena. Vanheneminen on kamppailua, kun keho ei enää suoriudukaan siltä vaadituista tehtävistä, ja se muuttaa tai jopa tuhoaa mallin työvälineen. Pasi Rauhala pohtii, mitä jää jäljelle, kun ihminen kuolee ja omaisuus jaetaan. Jotkut esineet eivät kelpaa kenellekään.
Näyttelyn pohjalta on julkaistu myös katalogi, jonka voi ladata tästä.” (1.89 MB)
Lähde: http://www.virka.fi/fi/galleria/index/aiemmat-nayttelyt/paanayttelyt/2011/396-vanitas
